Joskus on sanottava suoraan

Jos odotat kirjoitusta, mikä silittelee ja kannustaa sillä linjalla, millä kaikki tuntuu jo menevän, tulet pettymään. Kannattaa ehkä lopettaa lukeminen jo tähän.

Kirjoitan siitä kuinka metsässä ajattelumme ja arvomme ovat. Se kaikki mitä arvostamme niin kiihkeästi on pelkkää roskaa, jonka kautta luulemme olevamme hyviä ja parempia ihmisiä. Kaikki mitä erityisesti arvostamme, on vain kuvitellun minuutemme erityisyyttä ylläpitäviä käsitteitä. Elämme mielemme illuusiossa tajuamattamme sitä itse.

Ja kyllä, turhautumispiste on saavuttanut huippunsa. Puhumme kuinka yhteiskunta ja järjestelmät vaativat meitä olemaan tietynlaisia, osaamaan tietynlaisia asioita ja kykenemään täyttämään kaikki nuo vaatimukset. Mutta onko kukaan tullut ajatelleeksi, mikä on yhteiskunta tai järjestelmä?
Miten yhteiskunta voisi vaatia mitään ilman ihmisiä, jotka määrittävät säännöt?
Me olemme rakentaneet yhteiskunnan ja järjestelmät juuri sellaisiksi kuin ne ovat. Ja koska tämän kaiken on luonut täysin unessa elävä ihmismieli itse keksittyine ja opittuine arvoineen ja nokkeluuksineen, niin se ei todellakaan ole palveleva. Suunnittelijoiden pieni joukko näkee vain omat pienet palansa kokonaisuudesta, kuvitellen saavansa niiden avulla jotain toimivaa aikaiseksi.

Se sama ”yhteiskunta”, joka koittaa ajatella kansalaisiaan (mikä on mahdotonta, sillä sana tai konsepti ei kykene ajatteluun), aiheuttaa ensin säännöillään ja järjestelmillään sen, että ihmiset alkavat voida huonosti sillä eivät kykene voimaan hyvin vallitsevien normien mukaan eläessä. Sen jälkeen ”yhteiskunta” tarjoaa apua oireiden lievittämiseen ja röyhistää rintaansa ylpeänä, kun huolehtii kansalaisistaan niin hienosti. Harvalta puuttuu tällainen järjestelmä.
Kuka sokea voi näin edes ajatella?

Me kutsumme edistykseksi ja kehitykseksi sitä, että nuorille pyritään opettamaan enemmän ja enemmän erilaisia taitoja. Moni on lopen uupunut jo kouluaikana koittaessaan omaksua kaiken mahdollisen, mikä on pakko omaksua. On pakko saada hyvät arvosanat, jotta voi löytää paikkansa yhteiskunnassa.
Kuitenkaan koulussa ei opeteta lainkaan elämän ja omien tunteiden tutkimista tai havainnointia, jonka kautta olemassaolo oikeasti koetaan. Emme opeta olemaan vapaita elämänmuotoja vaan normeihin taivutettuja massarobotteja.

Työelämään siirryttäessä onkin sitten edessä entistä vaativampi ja monimutkaisempi prosessi.
Työpaikkailmoituksiin vastaaminen vaatii jo lähes ihmeen kaltaista multi talenttia.
Ei riitä, että osaat asian, vaan sinun on myös oltava sekä suullisesti että verbaalisesti lahjakas itsesi kehuja ja kyettävä vakuuttamaan sanallisesti olevasi hieman enemmän kuin ihminen. Lisänä on tullut se, että mukaan tulee liittää videokuvaa jossa esittelet itsesi. Odottamassa tätä valtavaa lahjakkuuspakettia on raati, joka määrittää työkykysi ilmaisusi pohjalta.

Mitä on tapahtunut ihmisarvolle? Milloin ryhdyimme katsomaan ihmistä ominaisuuksien kautta? Milloin töihin lakattiin etsimästä IHMISTÄ suorituskoneen sijaan?
Riippumatta kirjallisesta ja suullisesta lahjakkuudesta, se ei kerro todellisesta ihmisestä mitään. Se pelkästään näyttää kuinka hyvin olet oppinut näyttelemään. Eikö näyttelijät kuulu teatteriin?
Ei ole lainkaan ihme, että nuoret syrjäytyvät. Pelkän työpaikkailmoituksen vaatimuslista hienoine sanoineen on niin vaativa, että moni taitavakin osaaja luovuttaa jo siinä kohtaa.

Me toitotamme yrittämistä ja peräksi antamattomuutta ja sitä, ettemme lannistuisi, vaikka jokin ei onnistuisikaan. Samaan aikaan pidämme huolen, että niin varmasti myös tapahtuu.
Ihmisten erilaisuus ja yksilöllisyys on unohdettu. Elämämme on rakentanut meistä erilaisia, pohjautuen siihen ympäristöön. jossa olemme kasvaneet ja josta olemme uskomusjärjestelmämme hyvyyksineen ja huonouksineen oppineet. Toiset kehuvat helposti itseään maasta taivaaseen ja ovat oppineet piilottamaan epävarmuutensa kaikkien roolikuorien alle. Toiset ovat taasen oppineet kokemaan itsensä riittämättömiksi, vaikka todellisuudessa ovat monesti taitavampia kuin enemmän itseään esille tuovat yksilöt.

Näin ollen me suosimme tehokasta esittäviä ihmisiä, sen sijaan, että tutustuisimme oikeasti ihmiseen ja hänen kykyihinsä ja siihen mitä hän todella on pinnan alla ja mikä on hänen lahjansa.

Olen siinä iässä, että ajatuskin työnhakemisesta tuntuu täysin järjettömältä ajanhaaskaukselta.
Olemme luoneet myös sen käsityksen, että iäkkäämpi ihminen ei ole enää niin tuottoisa.
Täyttä hulluutta. Olen luovempi kuin koskaan, mutta en ole enää valmis luopumaan vapaudestani.
En ole valmis suorittamaan enemmän ja enemmän, jotta yritysten päämäärä, eli rahallisen tuoton maksimointi saavutettaisiin. Minusta on tullut ihminen ja ihmisyys on se, mikä minua kiinnostaa.
Kaikki mitä teen, teen sen vuoksi, että nautin siitä. Se tuoko se elantoa tai mihin se vie, on täysin minun hallintani ulkopuolella. En suorita päämäärän ja tavoitteiden vuoksi vaan siksi, että voin elää tässä ja nyt, siinä ainoassa hetkessä, mitä todella kenelläkään on olemassa. En suostu enää elämään mielessä, joka jatkuvasti suunnittelee, vaatii lisää, on tyytymätön, arvostelee, arvioi, määrittelee ja pyrkii johonkin muuhun kuin mitä nyt on. Olen vapaa ja luon luomisen ilosta.

Kauhistelemme jatkuvasti uutisiin ilmeneviä ihmisten itsemurhatapauksia. Kaikki voivottelevat ja kauhistelevat, kuinka sääli, että tällaista voi tapahtua. Ihmettelemme etänä, että miten kukaan ei huomannut tai pelastanut heitä.
Tätä kaikkea tapahtuu ihan lähellämme. Ei meidän tarvitse katsoa uutisten julkisuudenhenkilöiden valintoja.
Kysymys on siitä, että suosimme positiivisuutta ja valikoimme myös seuramme sen mukaan. Emme halua seuraamme sellaista, joka näihin kriteereihin ei yllä. Näin ollen itsekkyytemme voittaa sen, että olisimme oikeasti kiinnostuneita mitä toisille kuuluu. Sen sijaan, että keskustelemme miten urat kehittyvät, mitä kukin on saavuttanut tai mitä tehnyt, voisimme kysyä, mitä SINULLE oikeasti kuuluu. Miten jaksat ja voit. Mutta emme kysy, sillä emme halua kuunnella vastausta. Emme näe myöskään sen läpi mitä vastataan. Moni piilottaa pahoinvointinsa, koska ei halua rasittaa muita tai koska ei kykene paljastamaan tuskaansa. Me sokeat ympärillä emme näe sen läpi, sillä emme todella katso. Emme osaa lukea ihmisyyttä sillä elämme pelkkien sanojen varassa. On siis täysin turhaa olla jälkiviisas ja kauhistella erilaisia kohtaloita. Ihminen joka on kokenut syvän pahoinvoinnin eikä kykene ymmärtämään, mistä se johtuu, voi hyvinkin päätyä äärimmäisiin ratkaisuihin. He ovat yleensä hyvin herkästi aistivia yksilöitä, jotka tuntevat koko maailman tilaa. He eivät kykene kantamaan sitä kaikkea, mitä me massoina omilla luonnon vastaisilla egopohjaisilla ajatusmalleillamme saamme aikaan. He näkevät vain lisääntyvää vaatimusta jonka alle he uupuvat.
Joten muutos tapahtuu aina ensin itsessä. Kuuntelemalla, aistimalla ja havainnoimalla muutakin, kuin omia ajatuksiaan ja mielipiteitään pikaisesti havainnoidun suhteen.

Mitä tapahtuisi, jos luonto päättäisi ryhtyä samaan valikoimiseen, säännöstelyyn ja omistamiseen, mitä ihminen tekee. Vesi valikoisi, että sinä täytät vaatimani kriteerit, jotta annan sinulle juotavaa.
Aurinko valikoisi ja arvostelisi, että sinun ominaisuutesi eivät riitä siihen, että tarjoaisin valoani sinulle.
Kasvit kinastelisivat ja kilpailisivat keskenään, missä kukakin saa kasvaa ja onko se tarpeeksi kaunis ja älykäs voidakseen sijoittua samalle alueelle kanssani.

Milloin olemme unohtaneet, että olemme osa luontoa. Emme ole yhtään erityisempiä kuin mikään muukaan luontokappale. Korkeintaan olemme valtavan paljon tyhmempiä, kuin mikään muu elämänmuoto.
Millään muulla elämänmuodolla ei ole sairautta nimeltä erillisyys ja ego. Se seikka, että meillä on kyky ajatella, ei tarkoita sitä, että olemme älykkäämpiä. Oikeastaan päinvastoin. Ajattelu on lahja jonka avulla voimme kuvittaa elämäämme myös sanallisessa muodossa, mutta se että aistimme maailmaa sanojen ja antamiemme selitysten läpi on suuri virhe. Juuri siten näemme kaiken sellaisena mitä se ei ole.
Määritämme itseämme ja toisiamme pelkästään pinnan heijastaman ajattelun avulla ja se tulkinta on aina väärä.

Luottamalla ajatteluumme ja omaan harkintakykyymme, rakennamme vaatimuksia joihin ihmiset eivät yllä eikä se edes ole luonnollista. Pistämme kaikki kilpailemaan keskenään milloin mistäkin tittelistä, saavutukseta tai tai taidosta. Voittaja saa mainetta ja mammonaa, mitä seuraa rahallinen yliarvostus.
Olemme kaikki saman tietoisuuden kanavia, joten se mitä kauttamme virtaa minkälaisena taitona tai toimintana hyvänsä, ei todellakaan ole henkilökohtainen saavutus. Kun nostamme jalustalle jonkun muita parempana, emme ymmärrä elämää. Emme ymmärrä, että kaikki tapahtuu yhteiseksi hyväksi.
Samalla kun kohotamme jonkun palvottuun erityisasemaan, pudotamme muut arvottomuuden kuoppaan.
Ja jotta tämä olisi kaikille todella selvää, maksamme mielestämme onnistuneelle miljoonia ja heitämme ylijäämä roposet heille, jotka täyttävät omaa palaansa elämän suhteen toisin.

Ihmiset eivät halua herätä tästä egoistisesta unestaan. He haluavat pelkästään puhua arvoista, ihanteista, hyvän ihmisen iloista, positiivisesta ajattelusta ja hyväntahtoisuudesta. Kukaan ei suostu katsomaan sisälleen ja kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan. Ajatusmallit eivät ole vain omiamme. Ne ovat myös yhteisiä. Meissä kaikissa kytee kaikki se, minkä muualla näemme epäkohtina.
Pesemme omantuntomme esittämällä hyväntahtoista, osallistumalla kaikenlaisiin itsensä kehittämisohjelmiin, juoksemassa maailmassa erilaisissa hyväntekeväisyyskampanjoinneissa, jakamalla muiden viisauksia, puhumalla ja puhumalla. Haluamme tarinoita, mutta emme muutosta.

Ihmiset voivat jatkuvasti huonommin, mutta esittävät ulospäin kuin kaikki olisi hyvin. Tämä vain siksi, ettei kukaan huomaisi kuinka paha on olla. Se pohjautuu pelkoon, että silloin minua ei hyväksyttäisi, menettäisin ystäväni, työni, suosioni….. Olemme positiivisen ajattelun ihannoinnin orjia, emmekä uskalla astua sieltä ulos. Siten luomme itse oman ahtaan vankilamme ja syytämme siitä yhteiskuntaa ja muita ihmisiä.
Valitamme heistä, jotka elävät yhteiskunnan varoin, kun eivät yllä kriitikkojen tiukkojen ihmisvaatimusten puitteisiin. Kaikki pitävät omaa näkemystään viisaana ja oikeana, tarkistamatta koskaan, miten se ylipäätään on syntynyt.

Tämä kaikki on vain siivu siitä, miten laajalle levinneestä erillisyyden ja erityisyyden itsekkyydestä on kyse ihmisten kohdalla. Me itse määritämme mitä pidämme arvossa ja mitä emme. Se taas pohjautuu pelkästään mielipiteeseen ja siihen millaisia mielikuvia meille on osattu hienosti myydä.
Jos et tarkista itseäsi, olet osa kaikkia niitä ongelmia joista valitat. Kukaan ei ole parempi tai huonompi riippumatta mistään tekijästä. Virhe tapahtuu aina havaitsijan tulkinnassa.

Mitä jos ihminen vain heräisi ja katsoisi uudelleen. Olisi täysin rehellinen itselle omista motiiveistaan.
Tarkastelisi huolella mistä syistä tavoittelee sitä mitä tavoittelee. Mistä kaikesta se oman arvon tunne syntyy. Ja ennen kaikkea, onko se ikinä ollut pysyvää vai tuleeko aina tarve etsiä jotain lisää ja lisää.

Kaikki tarpeet, haluamiset, arvostelu, mielipiteet siitä pidänkö vai enkö pidä, vaatimukset ja niiden ylläpito estää meitä elämästä vapaana ja pitää meidät irti onnellisuudesta. Kaikki tarvittava on tässä juuri NYT.
Kaikki muu on pelkästään ajatuksina mielessä. Kummassa haluat elää?

~Mila Boström~

Jaa: Facebooktwitterlinkedinmail
Seuraa: Facebooktwitterlinkedinyoutubeinstagram
Bookmark the permalink.

Comments are closed.