Ensimmäinen tekstikirjani kertoo matkasta sisälle itseen. Se on alkutaivalta kipuineen ja oivalluksineen.
Se kertoo mieleen hukkumisesta sekä havainnoista, mikä ihmisen kärsimyksen ja tyytymättömyyden aiheuttaa.
Sieltä löytyy apuja mielen harhan tunnistamiseen sekä kuvauksia kuinka ego-mieli kääntää kaiken päinvastaisekseen.
Kirjoitin sen itselleni ja kirjasta oli jo kustannussopimus, mutta päätin julkaista sen kaikkien saataville vapaasti ladattavassa pdf -muodossa. Uskon, että se löytää tiensä heille, ketkä siitä mahdollisesti saavat vinkkejä omaan matkaansa. Henkinen matka ei ole helppo ja pääosin kirjat perustuvat näkökulmaan,
kun matka on jo tehty ja herääminen tapahtunut. Tämä kertoo itse prosessista ja mahdollisista havainnoista ja apuvälineistä jakautuneen mielen tunnistamiseen ja elämän uudelleentulkintaan.
Olen myös kiitollinen kaikesta palautteesta jota voi lähettää osoitteeseen posti(at)mindmaster.fi tai Facebookin MindMaster sivun kautta tai sivuston palautelomakkeen kautta. Kommentoinnin olen poistanut käytöstä sillä sinne ilmestyi kymmeniä tuhansia roskaposteja. Ei suotimet toimineet 🙂
Mikäli haluat tehdä lahjoituksen kirjasta, voit laittaa sen tilille:
Mila Boström FI71 1215 3500 002517
Lataa kirja pdf -muodossa tästä tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
PC:llä klikkaa hiiren oikeanpuoleista painiketta ja valitse ”tallenna kohde nimellä” ja valitse minne haluat tiedoston tallentaa omalle koneellesi.
Kirja on 184 sivuinen pokkarikoossa.
Palautteita kirjasta:
”Luin kirjan ja sitten luetutin mun tyttöystävällä ja sitten mun parhaalla ystävälläni ja sitten vielä exälläni. Kaikki ovat olleet ihan fileissä siitä. It is a HELL OF A BOOK!
Eipä tule ihan heti mieleen kirjaa jolla olisi ollut noin väistämätön ja akuutti vaikutus elämään.” ~Eräs mies~
”Kiitos paljon kirjasta, jonka olet kirjoittanut. Selkeyttää omaa ajattelua kovasti ja tuntuu jo nyt olevan itselleni kirja, joka kuuluu ryhmään merkitykselliset kirjat! Kiitos, kiitos, kiitos!” ~Eräs nainen~
”Hei Mila, latasin kirjasi toissa päivänä. Olen lukenut paljon alan julkaisuja ja olen kiinnostunut kehittämään itseäni. Mutta vasta tää SUN kirjasi herätti LOPULLISESTI. Voi kuulostaa hullulta, mutta mä aloin ITKEMÄÄN, kun luin osuuden peilaamisesta: nyt saatan tietää jotain siitä, miltä tuntuu, kun tulee uskoon. Sun teksti upposi kerta kaikkiaan mulle täysin ja mikään ei tule enää olemaan samoin. KIITOS sulle kirjastasi. Laitoin pienen lahjoituksen ja toivottavasti muutkin tekee niin ja ennen kaikkea lukevat kirjasi <3. SÄ luultavasti muutit mun elämän ja olen siitä ikuisesti kiitollinen. Toivottavasti tämä ei nyt kuulosta yliampuvalta, mutta en vain ole koskaan kokenut mitään vastaavaa "heräämistä" ~Eräs nainen~
Olen kiitollinen kaikista palautteista. Myös rakentava kritiikki on tervetullutta. Vuorovaikutuksesta ja kommunikoinnista oppii parhaiten. Olen iki onnellinen, että olen voinut koskettaa edes muutamaa elämää <3 ~Mila~
Ensimmäinen kirjani oli värityskirja ”Meditoi Värittäen”.
Rakastan värejä ja halusin tehdä kirjan, jota voi värittää myös huopakynillä, jotta kirkkaat värit
saadaan hyvin esille. Kuvat on myös painettu vain sivun toiselle puolelle, joten voit irrottaa
valmiin sivun ja laittaa sen vaikkapa johonkin esille piristämään päivääsi.
Sisällön olen piirtänyt intuitiivisesti ja antanut muotojen ja yksityiskohtien vain rakentua
kynän kautta paperille työn edetessä. Se on ollut oma keinoni hakea rauhaa ja harmoniaa.
Kirja sisältää myös joukon jokapäiväiseen elämään sopivia keskittymisharjoituksia, joista
voit poimia parhaiten itsellesi sopivan tai luoda täysin omasi.
Se julkaistiin Helsingin Kirjamessuille 22-25.10.2015.
Kirja kuuluu Basam Booksin Viisas elämä -sarjaan.
Kirja tilattavissa:
http://www.basambooks.com/kirja/978-952-260-464-4/meditoi-varittaen/
__________________________________________________________________
Jaa:
Seuraa: