Niin se löi, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Asia ollut tiedossa jo vaikka kuinka kauan, mutta tässä syvyydessä ja laajuudessaan se ei ole vielä esittäytynyt. Koska peitekerroksia ihmisellä on niin valtavat määrät, on ne kuorittava kerros kerrokselta ja mitä syvemmälle pääsee, sen enemmän sattuu.
Viimeaikoina on ollut monia pieniä seikkoja, jotka ovat tätä teemaa esitelleet, mutta niistä on ikään kuin suoriutunut ymmärtämättä, että juurikin tästä aiheesta on kysymys.
Juuri juontaa lapsuudesta. Mistäpä muualtakaan. Olin hyvin pieni, kun vanhempani erosivat ja näin ollen isäni lähti kuvioista ensimmäisenä. Pienen lapsen silmin ja ymmärryksellä se oli hylkäämistä.
Hiukan myöhemmin muutin isovanhempieni luokse sillä äitini työ vei maailmalle eikä sinne voinut ottaa pientä tyttöä mukaan. Näin kohtasin seuraavan hylkäämisen. Äitini hylkäsi minut.
Tämähän ei tietenkään pidä paikkansa sillä minut jätettiin hyvään hoitoon isovanhempieni luokse, mutta pienelle lapselle ne suurimmat roolimallit ja rakkauden määrittäjät ovat omat vanhemmat. Jos he eivät jostain syystä pysty olemaan läsnä ja tarjoamaan tuota lapselle tärkeää rakkautta, kokee lapsi, että hänessä on jotain vikaa. Hän tuntee itsensä arvottomaksi, turhaksi ja niin huonoksi ettei ole rakkauden arvoinen. Hänelle ei kehity tervettä itsetuntoa ja luottamusta.
Tämä riittää muodostamaan lapselle käsityksen omasta arvostaan. Se tatuoituu syvälle sisimpään ja hän ryhtyy tarkkailemaan ympäristöstään muita merkkejä, jotka vahvistaisivat tätä käsitystä. Vahvistukseksi riittää jonkun suuttuminen, jostain paitsi jääminen. Muut saavat jotain enemmän kuin itse jne.
Näin käsitys arvottomuudesta vahvistuu. Lisäksi saattaa saada toruja jos toimii väärin eikä mikään, mitä tekisi vaikuta koskaan olevan riittävää.
Tämä arvottomuus ja riittämättömyystunne ovat hyvin tuskallisia lapselle. Hän piilottaa ne syvälle sisälleen ja rakentaa päälle roolin ja suojakerrokset, joilla saa pidettyä nuo tuskalliset tunteet tukahdutettuina.
Päätetään näyttää ulkoisen kautta, että minustahan on johonkin. Yrittää hakea arvoa menestymällä maailmassa ja suorittamalla lujasti. Näin koetaan osoittaa tässä tapauksessa vanhempien väärin ymmärretty tuomio vääräksi. Todistaa vanhemmille, että he olivat väärässä suhteeni. Todellisuudessa todistaminen on vain itselle. Koitamme todistaa itsellemme olevamme jonkin arvoisia. Epäonnistumme aina sillä se ei tule koskaan riittämään.
Ajan kanssa elämä tilanteineen osoittaa lisää vahvistusta, että alkuperäinen käsitys on luotu oikein ja esittelee eri keinoin matkan varrella epäonnistumista, hylätyksi tulemista ja kaikkea siihen liittyvää. Näin ollen käsitys itsestä vain vahvistuu. Riippumatta siitä mitä koittaa tehdä.
Todellisuudessa elämäntapahtumat koittavat painaa tuota sensoria, mikä laukaisisi sen piilotetun tunteen pintaan, jotta sen voisi nähdä uusin aikuisin silmin ja todeta, että se oli alun perinkin muodostunut vain lapsen ymmärtämättömän mielen tuotoksena. Tätä emme kuitenkaan ymmärrä tai tule ajatelleeksi vaan vahvistamme entisestään kuortamme.
Hylätyksi tuleminen saattaa esiintyä monin eri tavoin. Jää aina kaveripiireissä ”toiseksi” vaihtoehdoksi, poikaystävät/tyttöystävät pettävät, sillä löytävät aina jonkun viehättävämmän vaihtoehdon. He myös jättävät parisuhteessa. Työpaikalla ei oteta huomioon, mielipiteitä ei kuunnella. Toiset menestyy, minä en. Kukaan ei ole kiinnostunut ellei tarvitse sinulta jotain. Lista on pitkä. Juuri on sama.
Myös hylätyksi tulemisen ja arvottomuuden tunteen peittelykeinoiksi on kehittynyt useita variaatioita.
Toiset päättävät lähteä suhteesta ennen kuin toinen ehtii tekemään tämän ratkaisun. Tuntuu, että jos lähden ensin, se olisi vähemmän tuskallista kuin tulla jätetyksi. Toisaalta saattaa olla ryhtymättä kokonaan suhteeseen (ystävyys tai rakkaussuhde) varmistaakseen, ettei tule pettyneeksi ja hylätyksi jälleen.
Pelko on tässäkin aina pohjana. Näemme, että joku toinen tekee meille jotain tai aiheuttaa tuskamme joten mieluummin pysyttelemme tutussa ja turvallisessa yksinäisyydessämme. Ja totta puhuen, sekin on masokismia, jos se pohjautuu pelkoon.
Oma arvottomuus. Se, ettei riitä itselle sellaisena kuin on, projisoituu muiden ihmisten ja tilanteiden kautta meille takaisin, jotta voisimme purkaa paketin ja oppia rakastamaan ja kunnioittamaan itseämme.
Kun siinä onnistumme, tulemme huomaamaan, että myös muiden käyttäytyminen meitä kohtaan muuttuu.
Ensin on kuitenkin käännettävä kaikki ajatukset jälleen ympäri ja etsittävä syitä itsestä. Syitä siihen miksi kohtaa näitä tilanteita toistuvasti.
Kun meillä on tällainen pohjauskomus niin vaikka kuinka etsisimme arvoa maailmasta, ihmisiltä, menestyksestä tai jonkin ulkoisen taidon kautta, emme tule koskaan onnistumaan olemaan tyytyväisiä.
Mikään ei tule täydentämään tuota väärin ymmärrettyä tyhjää kohtaa sisällämme.
On palattava aikaisimpaan muistoon, jossa pystymme kokemaan tuota riittämättömyystunnetta. Kokea se uudelleen läpi, hyväksyä se ja ymmärtää, että kyse ei lainkaan ollut siitä, ettei meitä olisi lapsena rakastettu. Olosuhteet nyt vain olivat mitä olivat ja jokainen teki siinä tilanteessa parhaansa minkä kykenivät. Kun tämä syvä pohjauskomus vapautuu, elämämme voi muuttua. Emme toista samaa alitajunnan ohjaamaa pelkokaavaa vaan voimme luoda ilman pelkoa mitä haluamme. Ensin on kuitenkin tehtävä se työ itsensä kanssa minkä se vaatii.
Todellisuudessa olemme ikuinen henki, luojamme osa ja hänen rakkautensa on ollut saatavillamme jatkuvasti. Se on suurempaa, kuin yhdenkään yksittäisen henkilön tarjoama versio, mutta samalla, kun olemme hylänneet itsemme eli kokemus, että meidät on hylätty, on suora peilaus siitä, että olemme lopulta tehneet sen itsellemme. Kun hylkään itseni, hylkään samalla kaikki muut sillä en enää uskalla luottaa kehenkään ja sekin johtuu siitä, etten uskalla täysin luottaa itseeni. Se mikä minussa ilmenee, heijastuu ihmisiin ympärilläni. Myös tältä pohjalta omat olosuhteemme muodostuvat. Tässä samalla olemme kieltäneet itseltämme sen todellisen rakkauden, jota ilman emme olisi edes olemassa. Se on meillä aina, mutta kosketus siihen on vain hukassa. Olemme siis aina rakastettuja ja tyydytys löytyy vasta, kun löytää tuon täydellisyyden itsestään sisältään.
Olemme vain rakkautta eikä kukaan ole koskaan voinut hylätä meitä sillä olemme itse se, mikä on kaikki mitä on.
tämä on vain yksi siivu elämäämme vaikuttavista egon luomista käsitteistä, mutta ne pitää purkaa pala kerrallaan ja kerros kerrokselta. Kohti vapautta ja pelottomuutta.
~Mila Bostöm~
13.2.2017
Jaa: 
Seuraa:
