Oletteko huomanneet, että vaikka olisi lukenut kuinka monta henkistä kirjaa. Vaikka olisi kokeillut kuinka monia erilaisia kursseja, retriittejä ja menetelmiä. Vaikka olisi kuinka noudattanut järjestelmällisesti hyvän elämän ohjeita niin mitään pysyvää helpotusta ei ole löytynyt. Tilanteet ilmestyvät edelleen, joiden seurauksena ilmenee tyytymättömyyttä, vihaa, kiukkua, eripuraa ja syyllisyyksiä. Hermot menee vähän väliä ja tuntuu, että painii aina samojen ongelmien kanssa, vaikka kuinka kokee saaneensa jonkin oivalluksen. Oivallettu asia on hetken päästä korvautunut jollain toisella haasteella. Rahaa, aikaa ja energiaa kuluu jatkuvan etsinnän seurauksena. Tarjolla on toinen toistaan mielenkiintoisemmalta kuulostavia menetelmiä, jotka kaikki lupaavat tarjota avun tarpeeseeni. Lupaus houkuttaa, menetelmä kiehtoo ja on kokeiltava. Wau, olipa ihanaa ja selkeästi oivalsin jotain uudella tavalla. Lähden ehkä seuraamaan häntä, joka tuon hetkellisen ihanuuden ja mielihyvän tarjosi. Ajan kuluessa saatan huomata seuranneeni häntä ja mahdollisesti muitakin jo vaikka kuinka pitkään. Inventaariota tehdessä voi huomata, että jotain pientä on ehkä myös muuttunut, mutta tarvetta lisäneuvoille on edelleen.
Kaikessa korostetaan rakastamaan ensin itseään, ajattelemaan vain rakkaudella, keskittymään vain positiivisuuteen, olemaan iloinen ja näin kaikki myös pyrkivät tekemään. Pääosin tämä kuitenkin jää juurikin pyrkimykseksi. Esitetään tätä kaikkea, vaikka sisäinen tunne olisikin jotain muuta. Tästä seuraa helposti syyllisyyttä, kun havaitsee, ettei tunne vastaa esitettyä roolia. Jotain on siis pielessä. Kukaan ei ole kertonut, miksi yritykset epäonnistuvat ja mikä estää. Tämä johtuu siitä, että oivaltamisen avainta ei haluta ojentaa, jotta jatkuva tarve säilyy. Tai sitten se johtuu siitä, ettei menetelmien tarjoajat ole itsekään tietoisia mikä puuttuu. Todellinen oivallus ja ymmärrys puuttuu.
Riittävän kauan etsittyään saattaa tulla siihen lopputulokseen, ettei etsiminen ole vaivan arvoista. Silloin tyytyy jälleen siihen mitä on tarjolla, ja jopa uskottelee itselle, että elämän emootioiden vuoristorata on ihan asiaan kuuluvaa. Mieluummin kärsii ja on tyytymätön välillä, kun jatkaa selvittämistä loppuun saakka. Joillekin harvoille kuitenkin käy niin, että he toteavat kokeiltujen menetelmien olevan tehottomia, mutta sisäinen veto kohti totuuden oivaltamista on voimakkaampi kuin periksi antaminen ja vanhaan tyytyminen. Elämä on jo ollut riittävän epätyydyttävää, joten jäljellä ei ole enää mitään mihin palata. Tässä kohtaa ihminen saattaa olla valmis todella katsomaan. Sitä ennen ihminen ei yksinkertaisesti halua herätä. Hän haluaa pelkästään mielekkäänpää unta. Hän vaihtaa uskomuksesta toiseen, luopumatta niistä kokonaan. Hän ei ymmärrä etsineensä tavalla, joka ei paljasta todellista keinoa nähdä tyytymättömyytensä ja etsintänsä syytä.
Etsimme onnea, rakkautta, tyytyväisyyttä, rauhaa, tasapainoa, mielihyvää ja kaikkia positiiviseksi määrittelemiämme tunteita. Juoksemme väärien asioiden perässä. Mitään näistä ei ole löydettävissä. Kaikki nämä jäävät jäljelle ainoastaan, kun keskitymme etsimään sitä, mikä kaikkea luonnollista estää. Ei rakkautta voi löytää. Se on jo. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Se on ihmisen ja koko maailmankaikkeuden luonnollinen tila. Se ei ole mikään egomielen luoma ylitsepursuava emootio jota tavoitella. Emootiot eivät koskaan ole pysyviä. `Minä` ylläpitää toistuvia myrskyjä ja kärsimystä. Lisäksi koitamme oppia rakastamaan itseämme. Se on mahdotonta. Minää/itseä ei ole olemassakaan, muulla tavoin kuin ajatuksena mielessämme. Tämä on se tarkoin varjeltu salaisuus, mitä kukaan ei koskaan tule kyseenalaistaneeksi. Ei tule edes mieleemme kyseenalaistaa. Se on niin itsestään selvä jatkuvassa käytössä oleva ajatuskimppu (keho-tunteet-ajattelu-menneisyyden kokemukset), ettei edes huomaa, että erillistä `minää` ei ole havaittavissa missään muodossa, jos todella pysähtyy katsomaan.
Tässä on se ainoa este, mikä pitää ihmisen unitilassaan ja irti tietoisuudesta, mistä tässä kehollisessa kokemisessa ainoastaan on kyse. `Minää` suojellaan kaikin mahdollisin tavoin. Siihen on kiinnittynyt kaikki elämässä koettu ja kaikki mielen tuottamat ajatukset sekä tuntemukset, ja tämä kokonaisuus on sijoitettu kiinteästi kehoon. Minä-keho on ajatuksissa yhtä ja samaa, vaikka vain keho on havaittavissa. `Keho`on nimilappu, mikä on annettu tälle kulkuvälineellemme, mutta `minä` on nimilappu, mikä roikkuu pelkästään ilmassa. Sillä ei ole havaittavissa minkäänlaista sisältöä, muuten kuin kuvitelmissamme.
Jos ihminen opastettaisi havaitsemaan tämä ihmiskunnan suurin harha, johon kaikki uskovat, niin olisimme kaikki jo vapaita. Tätä ei kuitenkaan paljasteta, sillä sen jälkeen ei olisi enää tarvetta seurata ketään ja käydä oppimassa opettajien johdolla. Hekin, ketkä ovat tämän jo oivaltaneet, puhuvat yleensä niin mystistä kieltä, että ihminen vain lumoutuu viisaalta kuulostavista lauseista ymmärtämättä todella, mitä ne merkitsevät. Tällä hetkellä kaikki ryhmittymät miellyttävät ja vahvistavat vain kunkin yksilön `minää`. Opettaja tai kouluttaja saa kiitosta ja kehuja seuraajaltaan minänsä täytteeksi, ja seuraajat voivat kokea oman minänsä arvokkaaksi kiittelemällä ja oivaltelemalla yhä uusia ja uusia uskomuksia. Tämä miellyttää kumpaakin osapuolta, mutta ei vie kohti totuutta. Tämä ei tapahdu tietoisesti, vaan mekanismi toimii meiltä salaa.
Unessa elävä ihminen ei ole kykenevä arvioimaan omaa unitilaansa. Hän luulee elävänsä hereillä ja ymmärtävänsä elämää, mutta totuus on toinen. Vasta herättyään, voi havaita olleensa unessa. `kyllä minä tiedän, mikä minulle on parasta`, on ego-minän vahvin itseään olemassa pitävä puolustus. Korvat suljetaan sellaiselta, mikä ei miellytä ja kuunnellaan sellaista, mikä tuntuu mielekkäältä ilman minkäänlaista kyseenalaistamista. Omiin ajatuksiin uskotaan kuten myös siihen miltä tuntuu. Tältä pohjalta päätellään, mikä on totta ja mikä ei. Kun herää niin huomaa, ettei mikään niistä ollut totta. Torjuminen on niin nopeaa, että ei edes anna mahdollisuutta tutkia sitä, mikä elämää todella muuttaisi. Kaikki selitykset ovat mielen miljoonia variaatioita erilaisista tulkinnoista nimilappuineen.
Asia, mikä tulisi tehdä ensimmäisenä on etsiä ”minä”. Katsoa niin kauan ja niin tarkasti, että tulee täysin varmaksi, ettei sellaista löydy missään havaittavassa muodossa, muutoin kuin ajatuksena mielessä. Katsoa niin kauan, että tulee suora kokeminen siitä, että tunteminen tapahtuu, tekeminen tapahtuu, ajattelu tapahtuu ja keho on ilman erillistä omistajaa tai päätöksentekijää. Elämä on kaikilta osilta itseohjautuvaa ja tämän olemuksen tulisi pelkästään olla kuulolla ja toteuttaa tehtäväänsä, kuten muukin luonto ja elämänmuodot. Tämän suoran näkemisen jälkeen, alkaa muukin epäaito avautumaan vähitellen tunnistamisen kautta. Se murenee pois häiritsemästä todellista elämää. Menneisyys irtoaa mukana raahautumisestaan draamoineen. Tulevaisuuden murehtiminen hiipuu. Nyt-hetki astuu esittämään ainoaa todellista kokemisajankohtaa.
On suorastaan hämmästyttävää, kuinka kauan meni, ennen kuin törmäsin ensimmäiseenkään lähteeseen, jossa tämä asia paljastettiin. On käsittämätöntä, ettei tämä ole tiedossa ja osoitettu yleisesti. Olin kärsinyt ja etsinyt jo riittävästi, joten minulle katsominen oli hyvin selkeää. Se voi myös aiheuttaa shokkia tai pelkoa, sillä puhutaan jostain, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tullut katsoneeksi tai epäilleeksi epäaidoksi. Minä suojaa olemassaoloaan pelon ja muiden torjumismenetelmien avulla, joten pitää olla päättäväisyyttä jatkaa katsomista siitä huolimatta. On paljon puhetta ykseydestä ja siitä, ettei erillistä `minää` ole, mutta se on lähes kaikilla pelkästään älyllinen toteamus. Todellinen kokeminen puuttuu. Sen toisteleminen ei auta yhtäkään ihmistä vapaaksi tai oivaltamaan totuutta. Se on pinnalla kelluva korkki, joka ei ymmärrä pohjan syvyyksistä mitään.
Kun asia on katsottu riittävän syvästi jolloin oivallus ja kokeminen tapahtuu, jatkuu elämä kuten ennenkin. Mikään ei ole muuttunut ja samalla kaikki on muuttunut. Kaikki paine, stressi, yrittäminen, suorittaminen, pinnistäminen, ponnistaminen ja kaiken mahdollisen sisällön haaliminen minänsä ylläpitämiseksi, putoaa vähitellen pois. Elämä alkaa virtaamaan kaikkena havaittuna ilman tekijää ja omistajaa. Tulee vapaus. Valtava taakka putoaa. Energia virtaa vapaasti eikä voimia vie jatkuva minänsä kuvitteleminen. Tästä juuri on kysymys. Kuvittelemme koko elämämme minää olevaksi, sillä muuten se katoaisi. Koko arvomaailma romahtaisi. Kaikki minkä arvoja siihen on kiinnitettynä. Minkään ei tarvitse olla toisin vaan kaikki on täydellisesti tässä ja nyt. Tätä ei voi kertoa toiselle valmiiksi, vaan jokaisen on katsottava itse.
Tämä aika ja energia tukee heräämistä. Anna itsellesi mahdollisuus kokeilla. Saatat tarvita opastusta, jotta tarinat eivät tule sekoittamaan suoraa näkemistä tai, ettei katsominen jää pelkästään järjen tasolla suoritetuksi, jo tiedossa oleviin uskomuksiin ja oppeihin pohjautuvaksi. Kaikilla on mahdollisuus vapaaseen elämään sellaisena kuin on.
~Mila Boström~
Jaa:Seuraa: