| 18.9.2014 |
Elämän kokeminen on hyvin yksilöllinen juttu. Kukaan toinen ei koe mitään täysin samalla tavalla kuin itse. Siitä huolimatta yritämme elää ikään kuin se olisi mahdollista. Tämä ilmenee hyvin monessa asiassa, ellei peräti kaikessa. Se saa mielipiteet kilpailemaan keskenään ja aiheuttaa konfliktit. Jokin tärkeä asia itselle yritetään saada tärkeäksi myös toiselle. Jos ei muuten, niin vaikka väkisin. Yleensä vedotaan myös järkeen.
Näin on vain siitä syystä, ettemme ymmärrä erilaisuutta. Haluamme muiden ajattelevan kuten me, jotta voimme kokea olevamme oikeassa ja viisaita. Tuo odotus on taustalla vaikka sitä ei tunnistaisikaan. Jokin asia on toiminut omalla kohdallani ja sen vuoksi haluan kaikkien muidenkin omaksuvan sen.
Mutta asia ei mene niin. Jokainen voi kertoa oman hyväksi havaitun käsityksen ja uskomuksen, mutta siihen se jää. Vastaanottaja päättää, hyväksyykö hän sen vai ei. Minun on tyydyttävä siihen mitä toinen valitsee. Kyse on hänen elämästään, ei minun. Kun ymmärtää tämän, oppii riittämään itselle eikä omaa näkemystä tarvitse pakottaa kenellekään. Sen voi jakaa ilman odotuksia. Se on antamista.
Erilaiset näkemykset ja kokemukset ovat rikkautta, kun niitä käytetään oikein. Kaikki on tarkoituksenmukaista. Niiden kautta jokaisella on mahdollisuus löytää uusia näkökulmia omaan ajatteluunsa. Voin saada paljon enemmän käsitystä maailman moninaisuudesta jos suostun kuuntelemaan. Kuuntelemaan siten, että annan mahdollisuuden erilaisuudelle. Mitä jos minä en olekaan nähnyt asiasta vielä sen kaikkia puolia, vaan olen uskonut omaan näkemykseeni tutkimatta riittävästi. Ego on tässä keskeisessä roolissa. Se haluaa uskoa omaan näkökulmaani koska vain se tuntuu minusta täysin järkevältä ja oikealta. Se sulkee muut vaihtoehdot pois ilman, että edes huomaamme niin käyneen.
Erilaisuuden ymmärtäminen vaatii ensin halua ymmärtää. Keskustella ihmisten kanssa siten, ettei peilaa kuulemaansa omiin käsityksiin, vaan kuuntelee vastustamatta. Vapauttaa oman mielensä omista rajoista. Vastinettakaan ei tarvitse antaa heti. Voi kuunnella ja antaa huomionsa. Ottaa toisen antaman informaation vastaan ja tutkia sitä kaikessa rauhassa asenteella: mitä jos siinä onkin minulle jotain.
Kutsun tätä siirtymiseksi pinta-ajattelusta syväajatteluun. Pää ei pysty analysoimaan ilman, että ottaa koko syvän tuntemisen mukaan. Jos sen tekee vain päällä, on lopputulos yleensä aina virheellinen. Ehdottomuus kertoo aina omasta epävarmuudesta ja siitä, että puolustaa jotain minkä kautta määrittää itseään. Ehdottomuus on myös elämää suuresti rajoittava tekijä. Jos hyväksyn vain yhden totuuden sellaisena, kun olen sen päättänyt olevan, en edes anna mahdollisuutta muulle. En kehity. En opi ymmärtämään erilaisuutta, vaan odotan muiden mukautuvan omaan totuuteeni.
Tarve puolustaa omaa näkemystä kertoo myös siitä, että luulen jotain minusta olevan uhattuna. Mikään mikä on totta ei tarvitse puolustamista eikä mitään todellista voida uhata.
Tässä kaikessa vaikeinta on se, ettei ihminen yleensä huomaa omaa ehdottomuuttaan. Ego peittää näkymän omaan itseen ja kokee virheiden tapahtuvan vain muissa. Muut ovat ymmärtämättömiä ja pahimmassa tapauksessa tyhmiä. Samalla pidän kiinni käsityksistäni enkä ymmärrä, että se joka ei ymmärrä on minä itse.
Tämän kaiken voi kuitenkin muuttaa. Tarvitaan syvää halukkuutta oppia. Pitää pysähtyä ja kuunnella itseään. Minne asetan mahdollisen ja mahdottoman rajat? Millaisia käsityksiä olen luonut itselleni ja miksi en ole valmis oppimaan muuta? Mikä minussa on uhattuna, jos annankin periksi ja suostun kuuntelemaan toisia vastustamatta? Pelkäänkö mahdollisesti, että minua pidetään tyhmänä jos annan mahdollisuuden jollekin, mikä ei ole perusnormien piirissä? Miksi älykkyys ja omassa käsityksessäni pysyminen on minulle niin kovin tärkeää? Mitä tapahtuisi, jos olisin valmis uskomaan toisin?
Näihin kysymyksiin rehellisesti vastaamalla, voi tunnistaa oman ehdottomuutensa. Mutta on pysähdyttävä miettimään syvästi, otettava heräävät tunteet mukaan analyysiin ja mietittävä koko olemuksella. Ei pelkällä päällä. Pää tietää vain sen, mikä on jo tiedossani. Se ei ole luova. Tunteiden kautta ajattelu saattaa avata oven uudelle informaatiolle.
Jos kaikki ihmiset oppisivat tämän ja alkaisivat ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta. Ei olisi sotia, ei olisi eriarvoisuutta eikä olisi itsekkyyttä. Olisi yhteinen mielenkiintoinen matka nimeltä elämä, jota saamme kulkea erilaisten ihmisten seurassa, joilta kaikilta voimme oppia jotain.
Se on mahdollista, kun päätät.
-Minulla ei ole aavistustakaan, mikä on parasta jollekin toiselle. Enhän edes tiedä, mikä on parasta itselleni.-
~Mila Boström~
Jaa:Seuraa: