Elämä tuntuu paikoitellen kovin monimutkaiselta. On niin paljon asioita, joista pitäisi pysyä kärryillä.
Jatkuvasti tulee uutta ja meiltä vaaditaan yhä enemmän ja enemmän `multitaskausta`.
Stressitila vallitsee jatkuvasti huomaamattamme. Se ei synny pelkästään työelämän paineista vaan koko ajatusmaailmastamme. Mitä valita, mikä on oikein ja mikä väärin, mihin keskittyä tai mitä seuraavaksi.
Pelkästään tapamme ajatella saa keholle stressitilan aikaan.
Kyse on ajattelusta. Mistä ajatukset tulevat? Miten ne ovat syntyneet? Mikä ylläpitää niitä?
Tämän pohtimiseen harva edes kiinnittää huomiota. Ajattelu tapahtuu niin automaatiolla, ettei sen todellisuuspohjaa tule edes kyseenalaistaneeksi. Saatikka sen ydintä eli `Minä´ ajatusta.
Tuo viheliäinen sana, joka näyttää kiinnittyvän kaikkeen muuhun.
Minun elämäni, minun mielipiteeni, minun vastuuni, minun valintani, minun ongelmani, minun tunteeni,
minun oikeuteni, minun hyvinvointini, minun kehoni, minä, minä, minä.
Koska ´minä` näyttää omistavan ja olevan koko elämänkokemuksen keskipisteenä ja hallitsijana, eikö olisi aivan oikeutettua pystyä paikantamaan tuo kyseinen hallitsija joillain olemassa olevilla keinoilla?
Tämän havaitseminen on niin piilossa meiltä itseltämmekin, ettemme tule kyseenalaistaneeksi sen olemassaoloa. Tuntuu täysin itsestään selvältä, että minä olen olemassa. Mutta olenko?
Suora havainto todellisuudestamme auttaa selkeyttämään ja antaa erottelukyvyn sille mitä on ja sille mitä ei ole. Ajattelu kulkee jatkuvana seuralaisena ja on täysin sekoittunut varsinaisiin havaintoihin. Tästä syystä emme kykene näkemään mitä todella on ja mikä on pelkästään mielikuvitusta tai opittuja ajatusmalleja.
Tämä on myös syy kärsimyksellemme. Todellisuuden sekoittuminen pelkkään mielikuvitukseen on ihmisyyden hämmennyksen aiheuttaja. Ajattelu sinällään on oiva kyky ja värittää kokemistamme sekä toimii kommunikoinnin välineenä. Ongelmana on uskominen siihen, että ajatukset olisivat totta.
Mikä sitten on suora havainto? Emme edes pysty sanomaan sitä, jos meiltä kysytään. Se on niin hyvin unohdettu eikä siihen ole koskaan sittemmin palattu. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kaikki tietävät, että ihmiskeholla on 5 fyysistä aistia. Sen lisäksi ajattelu on varmasti havaittavissa.
Näköaisti -> värejä näkyy
Kuuloaisti -> ääniä kuuluu
Makuaisti -> makuja maistuu
Tuntoaisti -> tuntemuksia ja tunteita tuntuu
Hajuaisti -> tuoksuja on havaittavissa
Ajattelu -> ajatuksia virtaa
Näin yksinkertaisia ovat suorat varmuudella havaittavat asiat aistien välityksellä.
Ja jos keskityt tutkimaan asiaa, niin voit havaita asian myös olevan näin.
Mitä kaikki muu sitten on?
Kaikki muu on opittua ja kaikki opittu on meidän itsemme päättelemää ja kuvittelemaa kuvausta siitä, mitä on havaittu. Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan tätä?
Pieni vauva syntyessään omaa jo kehon sekä sen kaikki aistit. Havaitsemista ympäröivästä maailmasta tapahtuu siis välittömästi. Mutta tapahtuuko ajattelua siten, kuten me sitä teemme?
Ajatteluhan vaatii sanoja ja kaikki ajattelemamme sanat olemme oppineet.
Myös `minä´ on vain yksi sana, joka on opittu puheen kehittyessä.
´Minä` ei ole keho tai sen kautta aistittu kokeminen ja kohdatut kokemukset. Se kaikki on vain opittu liittämään sanan ´minä` sisällöksi. Sana sinällään on oiva kommunikoinnin väline erillisten kehojen maailmassa, mutta siinä vaiheessa, kun uskoo sen olevan erillinen, itsenäinen persoona, muuttuu elämämme todellisuudesta illuusioksi.
Avainasemassa on uskominen. Meidät opetetaan uskomaan niin minään kuin kaikkeen muuhunkin, mitä aisteilla ei voi havaita. Usko unelmiin, usko mahdollisuuksiin, usko ja usko.
Uskomusmaailmassa asia toimiikin niin, mutta se ei ole todellisuuttamme. Uskon merkitystä painotetaan, mutta harva opettaa katsomaan, onko se hyödyllistä ja viekö se meitä kohti vapautta.
Uskon varassa eläminen on raskasta. Joudumme jatkuvasti ylläpitämään uskoamme ajattelun avulla.
Samoin ylläpidämme erillistä ´minää`. Kuvittelemme sen olevan olemassa ja etsimme sille sisältöä kaikin mahdollisin keinoin. Siihen kuluu kaikki energiamme eikä se ilmesty esille koskaan.
Oppiminen on mielekästä ja yksi merkittävä kokemus fyysisessä elämässämme. On hyödyllistä oppia erilaisia taitoja, miten täällä voidaan luoda ja toteuttaa mieltymyksiään. Mutta opimme myös paljon sellaista, mistä ei ole meille hyötyä. Uskomalla ajatteluamme todelliseksi, myös kokemisemme alkaa muodostumaan sen mukaiseksi. Olemme oppineet kaiken. Olemme oppineet tapamme ajatella ja suhtautua asioihin. Olemme oppineet reagointitapamme. Aivan kaikki on opittua. Nyt tulisi oppia ulos siitä kaikesta, jotta voimme elää itsepintaisista uskomuksistamme vapaana.
On syytä tehdä todellisuuden tarkistus. Mitä todella on havaittavissa kehomme kyvyillä suoraan.
Värejä näkyy. Kaunista.
Näemme vain värejä. Muuta emme voi varmasti sanoa. Olemme erottaneet näkyvästä kokonaisuudesta sieltä erottuvia muotoja ja antaneet niille kaikille oman nimen. Olemme antaneet kaikelle oman sanan kuvaamaan erottuvia kohteita erillisenä kokonaisuudesta. Se on kommunikoinnin kannalta hyödyllistä, mutta ei meidän tulisi pitää keksimiämme sanoja totuutena.
Mikä on puu? Näköaistin avaavasta värimerestä, olemme poimineet erottuvia muotoja joissa on ruskeaa, jota kutsumme varreksi ja vihreää joita kutsumme lehdiksi. Samankaltaisia muotoja havainnoidessa, kutsumme niitä kaikkia puiksi. Se on opittua. Mitä jos sanoja ei olisi keksitty ja opittu? Mitä silloin näkisimme? Siitä tilasta käsin katsoisimme kokonaisuutta moninaisine väriyhdistelmineen. Ei olisi mitään tarvetta irrottaa näkymästä mitään erityistä, vaan näkymä sellaisenaan olisi ihailtava kokemus.
Sama koskee kaikkia aistejamme. Ääniä kuuluu, mutta olemme itse erotelleet ja antaneet nimet kaikille erottuville äänille. Lisäksi olemme antaneet merkityksen sille, mistä ääni on peräisin ja mitä se merkitsee.
Näin olemme tehneet kaikelle, mitä kehomme havaitsee. Myös tunteillemme. Jokaiselle tunteelle on annettu tarina, mikä kuvaa millainen tunne on ja mistä se johtuu.
Alkuperäistilassaan voisimme sanoa vain, että kehossa tuntuu tunteita, tuntuu aistimuksia, mutta se kaikki, mikä niitä on keksitty kuvaamaan, on pelkästään tarinaa. Mielikuvituksen tuotetta. Uskomalla omiin selityksiimme, kärsimme. Välillä nautimme, mutta mikään niistä ei ole pysyvää.
´Minä` on illuusion suurin harha ja syy siihen, miksi ihmiset käyvät toisiaan vastaan. Ilman uskomista erilisen ´minän` olemassaoloon, toimisimme paljon puhutusta ykseydestä käsin. Tietoisuus, mikä kokee itseään erilaisten elämänmuotojen välityksellä. Kaikki on jatkuvassa ohjauksessa eikä ´minällä` ole osuutta eikä arpaa asian suhteen. Ei mikään erillinen minä tee päätöksiä, ole järkevä, saa asioita tapahtumaan tai ole vastuussa pienimmästäkään osasta elämämme kokemisen suhteen. Sama tietoisuus, mikä on vastuussa koko olemassaolosta kaikkine elämänmuotoineen, on vastuussa ja ohjaajana myös ihmiseksi kutsutuista kehoista.
´Minä` on sana, ajatus, täysin fiktiivinen hahmo, jonka olemassaoloon olemme oppineet uskomaan, mutta emme koskaan tarkistaneet onko sitä todella. Vasta todella etsimällä ja huomaamalla, että kyseessä on pelkkä ajatus, sana, voimme vapautua sen tuomasta emootiovankilasta. Olemme kaikki yhtä hyviä, olemassaolo jatkuu, olemme kaikki yksilöllisiä, on tekemistä, on mieltymyksiä, on kiinnostuksen kohteita, on tunteita. Kaikki säilyy, mutta usko harhaan murenee pois. Se on helpotus, vaikka prosessoinnin aikana saattaa herättääkin pelkoa. Se voi myös tuntua shokilta, sillä olemme uskoneet tyhjään niin kauan.
Lainaan Gateless Gatecrashers kirjan vertauskuvaa. Lapsena uskomme joulupukkiin. Se on meille todellinen hahmo, joka tuo meille lahjoja jouluna. Koko tarina sen ympärillä on jännittävä ja täysin todellinen.
Sitten tulee se hetki, kun tuo tarina paljastuu pelkäksi kertomukseksi. Joulupukki paljastuukin fiktiiviseksi hahmoksi, jonka vanhemmat ja aikuiset ovat sepittäneet lapsille. Se hetki voi olla ensin järkytys.
Niin monta vuotta on odottanut joulupukkia ja luullut lahjojen olevan peräisin häneltä. Todellisuudessa lahjat ilmestyvätkin kuusen alle vanhemmilta ja tuttavilta. Asiaa saattaa epäillä hetken. Voiko se todella olla mahdollista, ettei joulupukkia olekaan. Ajan kanssa asia kuitenkin tulee varmaksi.
Kun valhe on paljastunut valheeksi kerran, ei siihen voi alkaa enää uskomaan uudelleen vaikka kuinka yrittäisi. Sama pätee minään. Kun sen kerran huolella katsoo pelkäksi ajatukseksi, jota on pitänyt olemassaolonsa keskuksena, valhe paljastuu, eikä siihen voi enää alkaa uskomaan uudelleen.
Voi viedä pitkään, kun kaikki elämässä kerätyt uskomukset ja ajatusmallit on käyty läpi ja tarkistettu samanlaisiksi tarinoiksi, pelkiksi ajatuksiksi, mutta prosessi on varmasti alkanut ydinuskomuksen paljastuttua.
On hyvä käyttää `oppaana´ henkilöä, joka on jo itse käynyt tämän havaitsemisprosessin läpi.
Hän pystyy osoittamaan kysymysten avulla minne katsoa. Tätä ei voi viedä läpi pelkästään älyllisellä ajattelulla vaan on todella katsottava suoraan kohti havaittua kokemusta. Opas ´tuntee` missä kohdassa opastettava menee ja esittää kysymyksiä suoraan opastettavan yksilöllisestä tilanteesta käsin.
Kun joku opastaa kysymysten avulla, pysyy fokus paremmin prosessissa eikä mieli karkaile ajatusviidakkoon.
Oman suoran katsomiseni jälkeen, halusin jakaa eteenpäin sen mitä huomasin ja toimin nyt oppaana Liberation Unleashed sivustolla (liberationunleashed.com). Sivuston foorumissa kuka tahansa voi rekisteröityä asiakkaaksi ja toivoa vapaaehtoista opasta itselle.
Foorumilla opastus on ilmaista.
Opastan myös yksityisesti sähköpostin välityksellä yritykseni kautta, ja tästä sovitaan veloitus.
Voit tiedustella asiaa sähköpostitse ask(at)mindmaster.fi
Jos sisälläsi on totuuden jano, jatkuvasti kalvava tarve saada selkeys mistä henkisissä kirjoissa puhutaan ja nähdä se sama itse, etkä ole vielä kokenut vapautusta. Silloin suosittelen tätä sinulle.
Vain harva, joilla ei sisäistä janoa ole, ovat todella valmiita katsomaan harhan läpi, sillä siinä joutuu luopumaan minästään. En kaunistele asiaa, sillä se saattaa tuntua todella epämiellyttävältä.
Vastustusta ajatuksissa ja tunnetiloissa esiintyy melko varmasti, joten vaatii päättäväisyyttä astua siitä huolimatta omien mielipiteidensä ja uskomuksiensa läpi. Tiedät kyllä oletko siihen valmis.
Kyseessä on totuuden oivaltaminen. Oivalluksen tapahtuessa näkökulma ja ymmärrys, vaihtuu unenkaltaisesta ajattelusta, hereillä olevaan tilaan.
Monimutkaisesta tulee yksinkertaista. Mikään ei muutu ja kaikki muuttuu. Vain se mitä ei koskaan ollutkaan, haihtuu vähitellen pois ja jäljelle jää aito.
Ihanaa vapautta mielestä meille kaikille <3
Jaa:
Seuraa:
