Kaikki tulkinnat havaitusta ovat tarinoita. Tulkinnat pohjautuvat uskomuksiin ja omaksuttuihin ajatusmalleihin. Nämä ovat muodostuneet tunteiden merkitysten määrittämisen, sekä elämän aikana muilta opittujen uskomusten pohjalta. Kaikki tämä on pelkästään automaatiolla pyörivää ajatusvirtaa, johon uskomme kyseenalaistamatta sen totuuspohjaa.
Ihmisen mieli toimii automaattisesti kaiken jo opitun ja omaksutun pohjalta. Tämä mekanismi pitää meitä paikallaan siinä tietoisuustilassa missä olemme. Jos tätä mekanismia ei ryhdy tutkimaan ja purkamaan, ei kehitystä vallitsevasta tilasta juurikaan tapahdu. Uskomme pohjimmiltamme samat merkitykset vanhuksena, jotka opimme ollessamme lapsia.
Kaikki mitä kykenemme havaitsemaan, on määritetty sanallisesti jollain tavalla. Se palveleekin hyvin kommunikoinnin välineenä aina, kun kohteena on jokin suoraan havaittu. Esimerkiksi esineet, luontokappaleet, tapahtumat tms. Vääristymä astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun tämän suoraan havaitun päälle ryhdytään lisäämään kuvausta millainen havainto on laadultaan. Tässä vaiheessa olemme jo siirtyneet omakohtaisen uskomusjärjestelmän muodostamiin käsityksiin. Kuvailun avulla suoraan havaitusta, alkaa muodostumaan oman mielen muodostama käsitys, jota tarjotaan kuulijoille. Näin uskomukset ja käsitykset havaittujen tapahtumien suhteen leviävät yleisiksi uskomuksiksi ja mielipiteiksi. Harva pystyy edes kertomaan, mistä oma käsitys asioiden suhteen on saanut alkunsa.
Olemme lapsena seuranneet vanhempiamme, sekä kaikkia lähipiiriin kuuluvia ihmisiä. Olemme havaitsemalla ja matkimalla heidän käyttäytymistään omaksuneet itsellemme saman uskomusjärjestelmän ja toimintatavat. Kun ne on opittu, ne siirtyvät alitajunnan ohjaukseen, eikä niihin kiinnitä enää huomiota. Sieltä käsin ne vaikuttavat ja määrittävät jokaista koettua hetkeä elämässämme. Siellä on kaikki hyväksytyksi koettu, sekä huonoksi ja kielletyksi määritetty, sen laatuisena, kuin se on lapsen kokemisen kautta rakentunut. Jos emme tule katsoneeksi tätä mekanismia, olemme koko elämämme samojen uskomusten ja käsitysten varassa. Psyykkinen ja henkinen kehitys ei näin ollen pääse etenemään tältä osin juurikaan sen pidemmälle, kuin mihin se on vielä keskeneräisen psyyken kehityksen aikana päässyt.
Meillä on kuitenkin mahdollisuus koska tahansa muuttaa tämä kaikki. Se tapahtuu ryhtymällä tarkkailemaan, mitä ajattelemme ja millaisia tarinoita mielemme kehittää erilaisissa tilanteissa. Tarkkailemalla tuntemuksia joita meissä herää ajatusten myötä. Miten määritämme itseämme kaiken havaitsemisen kautta. Kuinka koemme omaa arvoamme vertailun kautta. Kuinka asetamme kaikkea arvojärjestykseen omaksuttujen uskomustemme pohjalta. Se vaatii paljasta rehellisyyttä itsensä suhteen ja halukkuutta tutkia kaikki automaatiolla mielessämme pyörivä data.
Esimerkki: Näen miehen soittamassa kitaraa ja laulamassa torilla. Tämä on suora havainto havaitusta. Sen jälkeen tulisi tarkkaan seurata, mitä muuta ajattelua suoran havainnon päälle kehittyy. Se voi olla vaikkapa seuraavaa: Soittaja on kovin nuhruisen näköinen, hän on varmastikin joku laitapuolen kulkija. Varmaankin kerää rahaa saadakseen itselle viinapullon. Hänellä on kyllä hyvä lauluääni. Kitaransoitto ei kyllä ole hääppöistä. Kyllä käy vähän sääliksi, että joku joutuu tuolla tavalla hankkimaan elantonsa. Hankkisi jotain oikeaa tekemistä ja menisi töihin.
Näin tarina voi jatkua loputtomiin ilman, että edes huomaamme toimivamme näin. Kaikki tämä lisämäärittäminen suoran havainnon päälle, muodostuu pelkästään yleisistä opituista uskomuksista erilaisten asioiden suhteen, eikä yksikään niistä ole mitään muuta, kuin henkilökohtaisesti opitun kaavan mukainen mielipide.
Tulisi havahtua omalle ajattelulleen ja kysyä miksi ajattelen näin? Onko tämä ajatus totta? Löytyykö ajattelulleni suora havainto, jonka voin todistaa olevan niin? Tällaisen kyseenalaistamisen kautta voimme vähitellen havaita, ettei arviollemme ole mitään muita perusteita, kuin oma käsityksemme ja mieltymyksemme erilaisiin asioihin. Asia ei juuri koskaan ole kuten luulemme sen olevan. Elämme oman mielikuvituksemme varassa uskoen tarinoihimme.
Suora havainto tilanteesta olisi jäänyt siihen, että mies soittaa ja laulaa. Voin toki oman havaintoni kautta pitää laulua mielekkäänä tai se voi kuulostaa epämiellyttävältä omaan korvaani. Se on makuasia ja yksilöllinen tuntemus. Mutta jos lähdemme yhtään tätä pidemmälle määrittämään toisen arvoa, motiiveja tai elämänkulkua, joudumme väistämättä harhaan. Lisäksi rasitamme omaa päätämme täysin turhalla ajatusvirralla ja koska tunne seuraa aina ajatusta, niin saatamme jopa kokea olomme epämiellyttäväksi.
Tämä on vain esimerkki siitä, miten kaikki ajatusten monimutkaisuus rakentuu mielessämme pohjautuen siihen, mitä olemme sinne tahattomasti ohjelmoineet elämämme aikana. Emme kuitenkaan ole sen armoilla vaan voimme vapautua siitä. Tuomitseminen, tyytymättömyys ja arvostelu syntyvät kaikesta, minkä olemme tallentaneet alitajuntaamme ns. ei-hyvinä ominaisuuksina. On aika tutustua myös niihin puoliin itsessämme ja oppia sallimaan kaikki. Minä-kuva muodostuu kaikesta, mitä olemme alitajuntaamme tallentaneet. Sen kautta määritämme itsemme sekä muut. Sillä ei kuitenkaan ole mitään totuuspohjaa ja olemme sekä olemassaolomme puolesta että ajattelumme puolesta pelkän ajatuksen varassa.
Mieli haluaa määritellä ja luoda tarkkoja yksityiskohtaisia kuvauksia kaikesta. Tämä on ajattelulle luonnollista. Tämä ajattelun taipumus onkin kokemisen kannalta rikastuttavaa, mutta se, että uskomme ajattelemiemme tarinoiden olevan totuus, ei ole tarkoituksen mukaista. Kun paljastaa tarinat tarinoiksi ja usko niiden totuudenmukaisuuteen lakkaa, voimme käyttää mielikuvitustamme tietoisesti värittääksemme kokemistamme. Silloin ajattelut eivät enää kiinnity minä-arvoon eivätkä tarvitse puolustamista tai asetu toisiaan vastaan. Tällöin voimme tarkkailla toisiemme ajatusvirtoja uteliaalla mielenkiinnolla elämän moninaisuuden ilmaisijoina. Ajattelu on kuin värittäisi värityskirjaa. Jokainen valitsee omanlaisensa väriyhdistelmät ja samat kuvat näyttävät valmiiksi väritetyssä kuvassa hyvinkin erilaisilta. Mielipiteet ovat vain suorien havaintojen värittämistä, mutta eivät sen todellisempia kuin uni, jonka näimme yön aikana.
Katso tarkkaan ajatustasi. Onko ajatukselle suoran havaitsemisen kohdetta vai onko kyseessä tarina, joka on syntynyt havainnon päälle. Kyseenalaista tuo tarina ja pura se. Jäljelle jää vapaus ”minän” vankilasta, tyhjästä luodun minä-hahmon rajoituksista, joka kuvittelee omistavansa kaiken, päättävänsä kaikesta ja olevansa kaikista valinnoista vastuussa.
Minä-arvottamisesta vapaa ihminen on vapaa olemaan se hahmo, mikä on, ja elää kuten omalle kokemiselle on mielekästä. Olemme tietoisuus, joka kokee itseään kaikkien elämän muotojen kautta, mutta erillisyys ja erillisyyttä ylläpitävä minä-käsitys lakkaa.
Mikä on minä? Katso syvästi ja tarkkaan. Voitko tehdä suoraa havaintoa minästä? Miltä tuntuu ajatus, että mitään erillistä minää ei olisikaan olemassa? Jos se on pelkkä ajatus, jonka avulla ihminen kerää määritteitä havaitsemastaan pitämään yllä sellaista, mitä ei lainkaan ole. Jatka suoraa katsomista, kunnes olet varma asiasta. Salli kaikki tunteet ja ajattelu, mikä nousee tietoisuuteen. Älä estele niistä mitään. Kaikki tulee ja menee, kun emme takerru tai pyri muuttamaan jotain muuksi, mitä se näyttäisi olevan.
Keho on, tunteminen on, havainnot ovat ja ajattelu tapahtuu, mutta missä on minä, joka kokee omistavansa ja olevansa vastuussa kaikesta?
~Mila Boström~
Jaa:
Seuraa:
