| 26.7.2014 – 01:35 |
”Yhtään sotaa ei ole syttynyt kirjoitusvirheestä, ennen kuin joku on huomauttanut siitä”
-Mila-
Vaikuttaa siltä, että tyytyväisyytemme on kiinni yhä pienemmistä ja pienemmistä yksityiskohdista. Huomaamme kaikki pilkkuvirheet ja kiirehdimme oitis osoittamaan ne. Asioissa, joissa kukakin kokee ja näkee tuota huomauttamisen tarvetta.
Mikä ihme saa meidät takertumaan yksityiskohtiin, jolloin kokonaisuus ja itse viesti menee suurelta osalta ohi. Näemme kuoren ja arvostelemme sitä, jolloin sisältö jää näkemättä. Lisäksi raahaamme arvosteluntarpeen synnyttämää tuomitsemisen tunnetta mukanamme vielä pitkään.
Totuus on, ettei arvostelu koskaan tuo hyvää tunnetta. Se voi hetkellisesti ruokkia egoa ja saada itsensä tuntemaan itsensä vähän paremmaksi, kun oli niin näppärä, että huomasi jonkun toisen virheen. Nämä huomautukset tehdään vielä yleensä kovaan ääneen, jotta yleisöksi saadaan mahdollisimman monta kuulijaa, jolloin egopalkinto on suurempi. Tuo tunne muuttuu kuitenkin hetken kuluttua päinvastaisekseen. Monesti pieneksi alavireisyydeksi, kun tuo ”minä olen älykäs ja fiksu” fiilis haihtuu jälleen pois. Koska ego saa ravintonsa juuri tällaisesta ajattelusta, se vahvistaa itseään ja vaatii lisää. Tulee jatkuvasti lisää yksityiskohtia joista huomauttaa, tilanteita joita korjata, ihmisiä joita arvostella. Unohtamatta itseä, jonka kimpussa vietämme suurimmat arvosteluhetkemme.
Todellisuudessa tällainen asioihin takertuminen ja epäkohtien keräily ei koskaan palkitse ketään. Ei kohteena olevaa eikä arvostelijaa. Se on täysin turha syvältä kumpuama negatiivisen refleksi, mikä tunnistamattomana jyrää aina esiin pienenkin mahdollisuuden saapuessa. Niin kovasti etsimme merkitystä itsellemme asettamalla itsemme parempaan asemaan kohteeseen nähden. Mutta mikään tällainen ei lopulta tyydytä tarvettamme. Tuo tarve on täysin egon hallitsemaa aluetta ja sieltä lähtöisin. Jos emme roikkuisi niin tiukasti kiinni omissa näkemyksissämme, jos olisimme valmiita luopumaan omasta egoismistamme niin huomaisimme upean maailman ja poimisimme sieltä arvioinnin kohteeksi niitä asioita, jotka miellyttävät meitä. Sen sijaan, että kilautan kaverille kertoen, kuinka kamalan taulun olin nähnyt ja kuinka helposti olisin osannut tehdä sellaisen vaika itse. Ja millaista hintaa siitä pyydettiinkään. Mikä saa ihmisen puhumaan tällaisesta? Miksei hän kertonut niistä muista tauluista, jotka koki kauniiksi? Ego haluaa löytää aina epäkohdan ja virheitä, joiden kimppuun se käy hanakasti ja näin puolustaa omaa olemassaoloaan.
Jokainen tietää, ettei arvostelu ja virheistä huomauttaminen tunnu kenestäkään mukavalta. Olemmeko niin tuomitsevia ja erillisiä, että olemme valmiita itsekkyyteen piittaamatta toisten ihmisten hyvinvoinnista. Jos tilanne kehittyisi kuitenkin siten, että ”minä itse” olisin tuon arvostelun kohteena, loukkaantuisin syvästi. Onko ”minä itse” niin paljon tärkeämpi, kuin tuon toinen? Olisiko mahdollista tiedostaa nuo arvosteluntarpeet, kun ne yrittävät kohota kokemukseemme ja yksinkertaisesti valita toisin. Huomata se ja sivuuttaa se. Ne ajatukset eivät pohjaudu muuhun, kun omaan sisäiseen riittämättömyydentunteeseen ja kateuteen. Kovasti arvostelevan ihmisen seurassa ei edes ole miellyttävää olla. Vaadimme helposti muilta täydellisyyttä ja oman mielemme mukaista käyttäytymistä tai tapahtumaa, mutta emme kestä sitä, että he saattavat tehdä samoin meille. Meidät pitää hyväksyä kokonaisuudessaan, mutta itse saan olla valikoiva muiden suhteen?
Mielen mekanismien, ajatusmallien ja niiden toimintatapojen tunteminen voi todellakin muuttaa täydellisesti elämäsi. Voit vapauttaa juuret ja huomata, että tarve onkin hävinnyt. Näin alat nähdä maailmaa ja tapahtumia aivan uudella tavalla. Epäkohdat ikäänkuin katoavat taustaan ja löydätkin juuri sitä mikä sinua kiehtoo. Voit siis nauttia hyvistä asioista ja jättää muut huomiotta. Näin tutustumalla tapoihimme ja ajatusmalleihimme, voimme pala kerrallaan muuttaa elämänlaatumme täysin uudeksi.
Kun ryhtyy havainnoimaan millaisia ajatuksia ajattelee ja seuraamaan mitä tunteita ne itsessä hetättä, niin voi lähteä juurille purkamaan tekijöitä pois. Se vaatii kyllä tietoista työtä, mutta sen parempaa tehtävää ei voi olla. Meillä ei oikeasti ole hajuakaan mitä onni, ilo ja rakkaus todellisuudessa on, sillä olemme tähän mennessä tutustuneet egon tarjoamiin variaatioihin niistä. Ja ne tunnetilat eivät koskaan ole pysyviä. Tulee ja menee, jonka jälkeen tulee pettymys siihen, että ne katosi.
Me emme tiedä vapaudesta mitään, ennen kuin olemme puhdistaneet mielestämme kaiken sen moskan, mitä olemme sinne matkanvarrella keränneet. Toivon sydämestäni tapaavani kaikki ne ihmiset, jotka ovat todella halukkaita oppimaan lisää elämästä, siitä kuinka mieli meitä rajoittaa ja lähtemään egostaan luopumismatkalle. Olen auttamassa enkä koskaan kyllästy aiheeseen. Se on elämää <3
Maailma tarvitsee nyt paaaaaljon armollisuutta, kun katsoo kaikkea mitä on käynnissä. Meidän tulee pysyä tyynenä ja olla lisäämättä sekasorron voimaa. Tarvitsemme uudenlaisen lähestymistavan mukanaan tuomaa uskoa ja luottamusta sekä ennen kaikkea valtavaa rakkautta korjaamaan tämä egoistisuuden aikaansaannos. Kaikki alkaa pienistä asioista ja kaikki alkaa itsestä. Oletko valmis? Ja muista, että et ole yksin.
-Mila Boström-
Jaa:
Seuraa:
