Täydellinen vapaus

Olen aina tuntenut, että aamuvarhaisella energiat ovat puhtaimmillaan. Onko kyse sitten omista energioista vai yleisistä. Sitä en ole jäänyt kertaakaan pohtimaan. Olen antanut energian vapaasti ilmaista sen mitä se on siinä hetkessä.

Oma prosessi etenee hitaasti, mutta varmasti. Parasta kaikessa on se, ettei mitään tarvitse tehdä itse, kaikki tapahtuu automaattisesti eikä sen etenemistä voi mitenkään estää. Ainoastaan kun minä astuu kuvioihin mukaan, se jumittaa. Ja mitä enemmän vastustaa, sen enemmän se jumittaa. Taaksepäin katsoen niin nämä omat jumitukset koko ajan vähenevät ja niiden kesto lyhenee. Ymmärrys asiaa kohtaan laajenee. Jumituksessa kun taas sadannen kerran purkaa sen uskomuksen, ettei minää ole muualla kuin mielen harhassa, niin jumi liukenee itsestään pois. Kokemus siitä, että tietoisuus ohjaa koko ajan enemmän lisääntyy, en tarvitse tietoa siitä miten ja mitä se ohjaa, ainoastaan vaan olen ja elämä virtaa energiana tuoden tarvittavan informaation aina siihen hetkeen jossa kokemus tapahtuu.

 

Huomaan myös sen, että sanojen tuottaminen kuvaamaan jotain kokemusta vaikeutuu. Miten kuvata sellaista, mitä ei ole mutta kuitenkin on? Yhä useampi sana viittaa suoraan johonkin merkitykseen johon olemme oppineet. Sanojen merkitykset muuttuvat minättömyydessä, mutta on vaan jotenkin sumplittava opitussa sanaviidakossa ja sieltä annettava tulla lähinnä kuvaava sana kuvastamaan sitä kokemusta jonka siinä hetkessä on kokenut.

Myös erottelukyky etenee, hetkittäin jopa valtavalla voimalla. Mitään ei tarvitse kuitenkaan opetella, oppia. Päinvastoin, kaikki tuo tekee taas uuden jumituksen, kaikki tapahtuu tuon opettelun tuolla puolen. Opettelu viittaa suoraan minään jonka on opittava jotain. Miten mitään voi oppia kun minää ei ole? Ainoa mitä voi oppia – jos näin voi sanoa – on se mitä informaatiota tietoisuus tuo. Sekin on enemmän kokemus kuin mitään minään liittyvää. Ja jos tietoisuus haluaa kauttani jotain kokea, sekään ei liity minuun. Se liittyy suoraan tietoisuuteen. Mutta jos tätäkin alkaa ajatustasolla analysoimaan, että onko vaiko ei missäkin tilanteessa tietoisuus miten asialla, niin minä alkaa tulla takaisin puikkoihin.  Antaa vaan energian virrata. Ottaa elämän sellaisena kuinka se hetkessä itseään ilmentää. Miettimättä, murehtimatta, pelkäämättä, syyttämättä ja mitä kaikkea minä tuokaan eteen jos/kun minä on mukana.

 

Minä ei ymmärrä täydellistä vapautta. Tai se ei suostu siihen, koska silloin se menettää kontrollin. Minälle täydellinen vapaus tarkoittaa vastuuttomuutta, holtittomuutta, pettämistä – kaikkea sitä mihin kontrollin puute viittaa. Mutta on olemassa tuon minän luoman ”täydellinen vapaus” – illuusion takana todellinen täydellinen vapaus jonka voi kokea ainoastaan minättömyydessä. Se ei tule opettelemalla, meditoimalla, työstämällä, lukemalla…näin tehden se tulee aina olemaan illuusio jonka taustalla tulee aina olemaan minän kontrolli.

Minättömyydessä täydellisen vapauden kokee. Sille se ei ole sanoja miten sitä kuvata. Täydellinen vapaus kuitenkaan minkään muuttumatta mitenkään. Kokeakseen tuon, mitään ei tule eikä mitään lähde, se vaan avautuu. Huomaan taas, että se mitä kirjoitan tässä, ei taaskaan kuvaa yhtään mitään. Edelleen minulla on vastuu kaikesta kuten ennenkin, mutta kuitenkaan ei ole. Edelleen: miten kuvata sitä mitä ei ole?

 

Aamun hetket puhtain energioin minättömyydessä, koen tuon täydellisen vapauden. Se ei ole tunne, se ei tuo mitään tunnetta, miten voisikaan koska minä puuttuu. Olisiko se kokemus missä ei ole mitään opittua? Ympäristöä katselee ihan kuin näkisi kaiken ensimmäisen kerran? Prosessini etenee koko ajan. Täydellinen vapaus  kokemuksena tässä hetkessä on tämä, voi olla, että joskus koen sen jollain tapaa erilaisena. En osaa sanoa. Mistä tietää vaikka se olisi jotain enemmän mutta kuitenkin vähemmän? Tai päinvastoin.

 

Jaana Nuutinen

 

 

Jaa: Facebooktwitterlinkedinmail
Seuraa: Facebooktwitterlinkedinyoutubeinstagram
Bookmark the permalink.

Comments are closed.