Mistä maksat?

Eräs päivä ihminen huomaa kaipaavansa jotain sisältöä elämäänsä. Hän kiinnittää ensimmäisen kerran huomion henkisyyteen johon nykyään törmää vähän siellä ja täällä. Ja ellei törmää, niin aina on joku tuttu joka siitä saattaa sivulauseessa mainita. Se kuullostaa sille, että sieltä saattaisi sisältöä löytyä ja ihminen alkaa etsimään tietoa netistä. Ensimmäiseksi hän ymmärtää, että täytyy olla ”henkinen polku” olemassa. Jokaisella omansa. Sitä pitkin kuljetaan jostain jonnekin, ihan varma ihminen ei ole, että mistä kyse ja miten sitä polkua kuljetaan, mutta kerta muutkin, niin sitten hänkin alkaa omaa polkuaan aloittaa. Sehän kuullostaa aika hienolta: olla jotain ihan omaa henkistä.

Netistä etsimällä löytyy jos jonkin sorttista henkisyyttä joista valita mitä sinne omalle polulle ottaa mukaan. Sieltä ihminen valitsee tiedostamattaan ne teemat jotka siinä hetkessä eniten kiinnostaa ja tuntuu omalle. Saattaa mukana olla ripaus yliluonnollisuuttakin ja mystiikkaa joka vetää puoleensa. Että ihminenkin pääsee osaksi sellaista. Onko henkisyys oikeasti näin jännittävää! Seuraavaksi alkaa löytyä samanhenkistä porukkaa jotka ajattelevat ihan samoin, löytyy ryhmiä somesta tai jopa ihan live-elämästäkin ja yhdessä ihmiset jakavat tätä saman lajin henkisyyttä. Alkaa tulla vaihvihkaa tunne, että henkiset ihmiset erottuvat ei-henkisistä kuin päivä ja yö. Jopa saatetaan pitää henkisyyttä ihmisarvon mittarina, kyllähän se merkitsee, että ihmiset aloittavat henkisen kasvun. Kasvun paremmaksi ihmiseksi. Ilman tätä kasvua muut jää(nee) jollain tapaa jopa vajavaiseksi.

Enää ei riitä samanhenkiset ihmiset vaan halutaan aloittaa henkinen kasvu opiskelemalla jotain. Ja aina löytyy netistä kursseja joka lähtöön jokaiselle polulle jotakin josta ollaan valmiita maksamaan. Koska halutaan tulla paremmaksi ihmiseksi. Jossain vaiheessa tulee tunne, että samanhenkisillä ihmisilläkin on omat polut, samantyyppiset mutta kuitenkin erilaiset. Ja toisten polullehan ei mennä. Joku roti sentään, jokaisella se on oma ja siitä pidetään kiinni. Ihminen saa itseluottamusta henkisen kasvun myötä ja vähitellen rohkenee aloittaa omien mielipiteidensä ilmaisemisen vaikkapa somessa. Sieltä on hyvä aloittaa; voi aina olla etäällä oman profiilin takana verrattuna face to face – tilanteeseen. Ihminen alkaa huomata, että johan on merkillistä: joka ikinen ihminen tuntuu puolustavan omaa henkistä kasvuaan ja polkuaan kuin suurinta aarretta maailmassa. Saatetaan sivuuttaa samantyyppiset ihmiset ja verbaalisesti kerrotaan heille omaa totuutta jotka ovat eri mieltä ihmisen kanssa. On se sitten kumma, kun vastapuoli ei ymmärrä eikä anna periksi. No ei tietenkään. Siellä on toinen samanlainen kertomassa omaa totuuttaan yhtä jyrkästi.

Mitä tässä tapahtuu?

Minäego on viettänyt suht huoletonta elämää siihen asti, kunnes ihminen huomaa tuon henkisyyden tuovan jotain sisältöä elämään. Silloin se säikähtää ja viimeistään herää ja virittää antennit siihen malliin, että se ohjaa ihmistä henkisyydessä juuri niinkuin se haluaa. Ja niin hienovaraisesti, että ihminen olettaa löytäneensä sydämen äänen, sielun suunnitelman, yhteyden sieluunsa, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Henkinen polku on egominälle tärkeä, se on sen oma polku jolla varmistetaan se, että ihminen ei kuuntele ketään muuta. Ja henkinen kasvu; ihminen opastetaan hellästi ohjaten olettamaan, että hänen täytyy kasvaa joksikin muuksi ja ellei sitä ala tapahtua, niin ihminen joutuu tulemaan tänne uudestaan oppimaan samat asiat. Tällä minäego varmistaa, että ihminen erkanee koko ajan mahdollisimman kauaksi totuudesta ja todellisuudesta. Ihminen ei ymmärrä kyseenalaistaa itseään, että mihin se kasvu tähtää. Eihän niin tule valmista koskaan?  Minäegolle on tärkeintä, että ihmisen saa laitettua etsimään sellaista mitä se ei tule löytämään. Samanhenkiset ihmiset eivät ole minäegolle uhka. Eihän niistä kukaan muukaan ole totuutta löytänyt, niin he voivat huoletta vaihtaa mielipiteitään keskenään. Mutta kun joukkoon lisätään eriäviä mielipiteitä muilta poluilta, niin se huolestuu. Tulee henkinen kateus esiin. Voiko joku toinen löytää sen mitä ihminen ei löydä. Kun ei ihminen ole löytänyt, niin ei muidenkaan sitä tarvitse löytää. Minäego alkaa hallita entistä tiukemmin ihmistä ja alkaa viimeiseen asti puolustaa omaa

polkuaan, omaa totuuttaan, omaa henkistä kasvuaan. Ihminen ei huomaa, että kyse on minäegon toiminnasta näin varmistaa se, ettei ihminen vaan hairahdu mihinkään vaan sokeasti uskoo vain ja ainoastaan siihen omaansa. Tarvittaessa se laittaa ihmisen opiskelemaan lisää tai paremmassa tapauksessa lisätään vähän pökköä pesään tuomalla lisää yliluonnollisuutta ja salamyhkäisyyttä peliin. Ja aina löytyy netistä uusinta uutta hoitoa sun muuta ennenkuulumatonta jolla saadaan mielenkiinto pysymään henkisessä kasvussa. Juuri siinä minäegon haluamassa.

Ihminen ei huomaa ollenkaan, että mitä enemmän hän hamuaa kaikkea ulkopuolelta henkiseen kasvuun tullakseen joksikin joksi hän ei koskaan tule, niin sisäinen henkinen pahoinvointi lisääntyy. Se saattaa ehkä heikolla hetkellä näyttäytyä, mutta minäego tietää tähänkin keinot. Henkisessä kasvussa täytyy pitää taukoa, olla kuin pysäkillä ja odottaa uutta potkua – saattaahan olla, että avautuu ihan uusi oma polku jonnekin ihan uuteen. Ja taas on jotain jännää tiedossa ihmiselle. Pääasia, että minäego saa vietyä ihmistä mahdollisimman kauas todellisuudesta. Minäegolla on todellakin oma totuus. Ja sitä totuutta kohti ihminen täytyy saada menemään. Syvemmälle mielen harhaan.

Jaana Nuutinen 18.1.2018

Jaa: Facebooktwitterlinkedinmail
Seuraa: Facebooktwitterlinkedinyoutubeinstagram
Bookmark the permalink.

Comments are closed.